Vellun juoksublogi
15.4
Noin viiden vuoden tauon jälkeen tuli taas vierailtua länsirannikon upeimmassa urheilutapahtumassa, eli Karhu-viestissä (no hiukan lajin suuntaan kotiinpäinvetoa toki), mutta tämä tapahtuma on edelleen maineensa veroinen. Viestin järjestelyporukka kisan kokoon nähden taitaa olla välillä pieni mutta sitäkin pippurisempi ja homma laitetaan toimimaan vuodesta vuoteen, upea homma. Tällaisten viestien jatkuminen on monella lailla juoksu-urheilun kannalta hienoa ja yhä useamman soisi nämä kisat löytävän. Kun on itsekin tehnyt paljon myös järjestelytalkoita, niin täällä nousee hattu pois päästä ja ISO KIITOS loistavan tapahtuman tekijöille, jatkakaa samaan malliin!! Viestin syke ja yhteishengen tuoma into ovat varmasti tässäkin lajissa aina tarpeen.
Mistä into sitten taas kisaan, oman valmennettavani (Jarkko Järvenpää) kanssa mietittiin sopivia kisoja parisen viikkoa sitten ennen tulevia kympin karkeloita ja tämä kisa oli jo entuudestaan itselleni tuttu ja osuudet monesti läpikäyty. Oma varmasti reilun kymmenen kerran kisakokemus tapahtumasta toi mieleen, että viimeinen osuus sopisi kuin nenä päähän tähän vaiheeseen. Haimme maastollisesti helpohkoa osuutta jossa voisi mennä jo kovaa, mutta omaan tahtiin ja hiukan katsoa mitkä valmiuden talven tekemisen jälkeen on ja toisaalta numerolapun kanssa aina vähän eri asia kuitenkin edetä kun ilman.
Joukkueeksi valikoitui tälle kerralle legendaarinen Kadonneet Kulkurit, jonka huippuhyvähenkisessä porukassa jokainen venyi upeisiin esityksiin ja he toivatkin koko viestin ensimmäisenä karhu-halliin. Voisi melkein sanoa, että siinä jo vähän valmentajakin innostui.... Jarkon harjoituskausi on sujunut täysin suunnitellusti ja meidän molempien tiedossa oli testienkin perusteella, että kunto on mukavalla mallilla. Tuolla ankkuripätkällä kaikkien aikojen kovin noteeraus on hurjassa kunnossa 80-luvun puolivälissä ratoja kiertäneellä Seppo Liutulla, joka entisenä seurakaverinani oli yksi niistä nuoruuden esikuvistani juoksu-urheilussa, jonka meriittejä seurasi kovasti tavoitteellisena tämänkin junnu aikanaan. Sepon ennätysaika (26.42) karhun ankkuripätkällä on monelle tuntunut tavoittamattomalta ja tälläkin kertaa se tuntui ainakin riittävän haastavalta myös Jarkolle, mutta oli ennakkoon kuitenkin jopa mahdollisuuksien rajoissa.
Pieni lisäapu nyt hyvinkin tuulettomalle tai välillä aavistuksen jopa vastaiselle kasitielle olisi ehkä vaadittu tällä kertaa, vaikka Jarkko takoikin odotetunlaisesti ja lähelle jo tätäkin tavoitetta ja kurvasi osuutensa loppuun ja kisan maaliin ajassa 26.57. Loppuaika osoitti kuitenkin, että iso harppa taas tehty ja että suunta on oikea kohti kesää ja tästä on hyvä jatkaa. Tämänkaltaiset samalla myös kovana harjoituksena toimivat testityyliset kisat palvelevat kohti tulevaa, vaikka molemmat toki tiedämme, että tämä on vasta alkua ja lopullisiin tavoitteisiin on vielä matkaa. Mutta askel askeleelta sananmukaisesti sinne edetty ja edetään. Kun vielä toinen junnuvalmennettava meni samana päivänä toisaalla omassa lajissaan hurjaa tahtia, oli päivä sanamukaisesti todella palkitseva valmentajallekin ja motivaatio kasvoi taas pienen portaan, kun näkee, että työ tekijöitänsä kiittää ja valmennuslinja toimii.
Kevät on monesti juoksijoille upeaa aikaa, kun tiestö alkaa olemaan lopullisesti sula ja askel taas pitää pitkän talven jälkeen ja vaatteiden vähentäminen keventää menoa entisestään. Toisaalta vauhtien kasvaessa myös vammariskit vaanivat aina hiukan. Lihashuolto eri muodoissaan muodostuu siksi yhä tärkeämmäksi, että tasosta riippumatta juoksu jatkuu sitä mukaa kuin jäät ja lumet sulavat. Kevään maratonit lähestyvät useammallakin kuntoilijalla ja moni omastakin kuntoilujoukosta suuntaa niille. Toivottavasti kevät 2012 muodostuu monessa mielessä ennätysten vuodenajaksi!
6.3
Talvi alkaa kääntyä kevään puolelle Etelä-Suomessa ja juoksijoita alkaa näkyä teiden laitamilla yhä enemmän. Valmennuskuvioiden parissa on tullut vieteltyä viime aikoina taas enemmän monella tapaa. Siitä ajatus blogin päivitykseen pitkästä aikaa. Viime aikoina on tullut muutakin mielenkiintoista valmennusyhteistyötä, siitä kirjoituksen lopussa.
Tuumailin, että itsellä hyvä tilanne valmentajana monella lailla, kun ohjauksessa/valmennuksessa on urheilijoita hyvin eri taustoista ja ikäryhmistä, niin urheilijat, kuin valmentajat voivat oppia aina näin enemmän toisiltaan. Niin ikäryhmäyhteistyötä, kuin lajiyhteistyötä ja myös maarajojen ylittävää yhteistyötä voisi minun mielestäni kestävyyslajeissa lisätä paljon nykyisestä se voisi olla myös avain yhä parempaan menestykseen kaikilla tasoilla. Se voisi tarjota myös urheilijoille suoria kanavia oppia "huomaamatta" toisiltaan eri asioita.
Keskiviikoisin tulee ohjattua 10-15v ikäisiä nuoria eri yleisurheilulajien saloihin joka antaa monella lailla perspektiiviä mitä muissa yu-lajeissa voi olla kestävyyspuolelle annettavaa ja millä tavalla asioita voi miettiä sitä kautta, nämä kerrat antavat myös itselle intoa ja iloisuutta toiminnalla nuorten kanssa ja saaden vilpitöntä palautetta ja iloisten ilmeiden kautta positiivista fiilistä ja ettei urheilu ole liian vakavaa. Kuntoilupuolen valmennuksessa taas omia hyviä puolia myös kilpaurheiluun, kun useimmiten aikuisten kanssa työtä tehdään on toimintatavat hyvin mutkattomat ja keskusteluyhteys molempiin suuntiin selkeä. Nuorten 15-20v valmennuksessa taas sitä joutuu miettimään harjoittelua monella tapaa eri tavoin, miten siirtää tietoutta nuorille, miten selittää asiat ymmärrettävästi,miten koulu ja opiskelu rytmittyvät harjoittelun kanssa joustavasti, miten saa parhaan palautteen, miten säilyttää urheilun ilo ja innostus liikuntaan, ettei homma menisi liian vakavaksi jne. Aikusurheiljoilla taas tulevat kyseeseen paljon jo enemmän harjoittelun tarkkuus ja rytmittäminen ja eri taustatekijöihin liittyvät asiat, miten palautuminen, lihashuolto, harjoittelun rytmitys, talous, muut mahdollisuudet urheiluun panostamiseen.
Olen viime aikoinakin vetänyt samaan aikaan hyvin erilaisille kestopuolen liikkujille harjoituksia. Mukana ollut niin nuoria, enemmän vielä alkuvaiheen urheilijoita ja jo pitkälle ehtineitä huipputasoa tavoittelevia. Juuri ryhmäharjoittelussa on se hyvä puoli, että kaikki oppivat kaikilta. Nuoret saavat suoraa oppia huippua tavoittelevilta, huippua tavoittelevat nuorilta avoimuutta ja rentoa otetta, muut miten asioita voi tehdä vähän tarkemmin ja kaikki yhdessä jopa harjoittelussa voi yhdistellä ryhmien kesken hiukan vauhteja, verryttelyjäkin jne. Monen valmentajan voisikin olla hyödyllistä saada valmennuskokemusta hyvin erilaisista ryhmistä, urheiljoilta, kuntoilijoilta ja myös valmentajilta, se voisi olla avain yhä parempaan taitoon valmentajana.
Alussa mainittuun valmennusyhteistyöhön on tullut viime aikoina yksi mukava lisä, kun olen saanut olla yhteyksissä yhden Euroopan parhaan keskimatkojen miesjuoksijan valmentajan kanssa. Viestittely hänen kanssaan voi olla hedelmällistä jatkoa ajatellen ja välillä avata silmiä eri lailla miten muualla asioita tehdään. Suomessa kun tahtoo olla, että valmennustietous pyörii hyvin samoilla radoilla juoksupuolella ja välillä olisi parempi katsastaa myös mitä ja miten muualla harjoitellaan. Tämä ei tarkoita, että pyöritään omassa valmennuslinjassa systeemistä toiseen tuuliviirin lailla, mutta sopivasti mausteita sieltä täältä oppien voi olla apuja monella tapaa.
Ja loppuun pieni päivitys valmennustiimin tilanteesta. Tilanne nyt enemmän kun hyvä, Jarkko matkaa selkeästi kohti aivan uusia tasoja, junnutiimin osalta pojat astuneet ison askeleen eteenpäin niin fyysisesti kun henkisesti harjoittelussa talven aikana ja tulosta myös tullut, muiden (mm. kuntoilu ja uusien) valmennettavien kohdalla olen aistinut, että intoa on kohti kevättä ja tietoa myös tarttuu koko ajan ja kehitystä siten on odotettavissa kun harjoittelussakin kilometrejä jää taakse. Ja mikä tärkeintä terveystilanne kaikilla tasoilla todella hyvä, mihin voi tosin myös valmennuksisilla tavoilla vaikuttaa. Näillä hyvä jatkaa kohti ennätyskesää kukin omalla tasollaan...
30.11
Joulukuu alkaa ja kelit vielä juoksun suhteen optimaaliset Suomessakin. Oma "talli" aloitti testijuoksumielessä kisat viime lauantaina Teivo cupissa. Tilanne hyvällä mallilla, Jarkko veti keli huomioiden tuolle reitille hurjaa lentoa juosten 5km "ei niin nopean" reitin aikaan 14.54, joka kovin noteeraus sillä reitillä 20v cup-historiassa ja jona aikana ennätyksiä on käynyt koittamassa monet maajoukkuemiehet. Lähtötilanne ensi kauteen nyt hyvä ja tästä hyvä jatkaa. Jarkko ei tällä kertaa mahtunut liiton ryhmiin juoksupuolella, mutta omat suunnitelmamme sen verran selvät, että näillä mennään ja katsotaan mitä tuleman pitää. Nuorten osaltolle kuuluu myös hyvää Markus pisteli kahden lajin (kilpakävely+juoksu) miehenä mallikkaasti ensimmäisessä Teivo cupissa 16v:na heti alle 18min ajalla 17.59 ja Lauri seurasi 15v:na hienosti lähituntumassa ajalla 18.18. Näistä ajoista hyvä ponnistaa kohti ensi kautta, kun molemmilla pojilla lahjakkuutta ja motivaatiota löytyy. Pojilla lisäksi Jarkko huippuesikuvana mukana monesti samoissa treeneissäkin, joka ei ainakaan laske varmaan innostusta.
Esikuvien merkityksestä on kehittynyt vuoden mittaan ajatus, jonka toteutus alkaa olla "viittävaille" valmis, eli olen kehittelemässä yritykseni juoksutalliin omaa "nuorten ryhmää" joka koostuisi noin 12-15v nuorista joilla motivaatio ja innostus juoksuun löytyy kohdilleen ja halu koittaa juoksijanakin kilpamielessä rajojaan. Talli toimisi seurariippumattomana. Suunnitelmista lopullisesti toteutuessaan tulee lisätietoa myös etusivuille ja sitä kautta siinä mukanaolevilla mahdollisuus viedä harjoittelua uudelle tasolle hyvässä hengessä ja valmennuksessa.
Joulukuun alkaessa on vielä pitkä matka seuraavaan kesään ja tuloksiin, mutta toisaalta päivät ja viikot tuntuvat kuluvat yhä joutusammin ja pian mennään jo kevättä kohti. Jokainen voi miettiä miten kuntoaan vie NYT eteenpäin, asioita on helppo siirtää ja syitä löytyy lukemattomia. Mitä Sinä voisit tehdä oman juoksukuntosi eteen sitä kannattaa miettiä viimeistään nyt ensi kesän kannalta - sitä miettii myös tämän blogin kirjoittaja.
4.10
Syksy on koittanut ja vettä tullut taivaan täydeltä pitkin syksyä, mutta on onneksi ollut myös niitä piristäviä aurinkoisia päiviä. Positiivinen ajattelu toki auttaa tässäkin. Olipa kyse kunto- tai kilpajuoksijoista keli ei tosin saisi olla ainakaan mikään isompi este harjoittelulle, lähinnä harjoittelu säästä riippumatta osoittaa monen kohdalla mikä se todellinen motivaatiotaso on. Kun tulee nykyään päätyönä tehtyä lihashuoltoa (hieronta) juoksijoillekin, huomaa hyvin eritasoisesti asioihin paneutuvia juoksijoita. Kuntoilupuolella löytyy monentasoista etenijää joista osa huollattaa lihaksiaan säännöllisesti paitsi omatoimisella venyttelyllä, myös hieronnoilla ja muilla palauttavilla toimenpiteillä. Näistä parista lauseesta löytyy tärkeitä osa-alueita mistä koostuu paljon isompi kokonaisuus - motivaatio. Tällä kertaa ajattelin blogissa paneutua motivaatiotekijöihin, joita joko on tai ei ole. Erilaisia syitä jättää harjoittelu väliin on kymmeniä kun rupeaa miettimään, milloin liian kylmä, liian kuuma, sataa, on syönyt liikaa, väsyttää, on nälkä, lihakset kipeät jne. jne. Kuntoilupuolella asioita voi toki tehdä monella lailla rennommin, tosin sielläkin tärkeitä pääasioita on, kilpaurheilussa oma motivaatio on kaiken a ja o.
Minulla on ollut ilo valmentaa nyt viitisen kuukautta Jarkko Järvenpää nimistä aikuisjuoksijaa joka tavoittelee vielä tosissaan kilpajuoksijanakin kovia aikoja. Kesän saldona oli neljäs sija Kalevan Kisoissa, eli yleisurheilun sm-kilpailuissa, sekä myös Suomi-Ruotsi maaottelupaikka ensimmäistä kertaa hänen urallaan. Yhteydenotto keväällä on poikinut jo monta molemminpuolista ilon hetkeä juoksuradalla, mutta tärkeäksi koen myös, että olemme käyneet monia hyviä keskusteluja harjoittelusta ja monesta siihen liittyvästä asiasta - kehitys on ollut siksi molemminpuolista. Juoksijat joka ovat kiinnostuneita kaikella tapaa itsensä kehittämiseen erottuu hyvin nopeasti. Aika harvoin näkee jo nykyisin yhtä tavoitteellisia tapauksia, jotka miettivät harjoittelua ja kunnon nousua yhtä tiiviisti kun tämä valmennettavani. Mikäli tavoitellaan kovia tuloksia on myös ravinnon, levon, henkisen puolen, perheasioiden, lihashuollon, lihaskunnon ym. oltava sopivassa tasapainossa. Monet miettivät harjoittelua hyvin perusteellisesti tässä vaiheessa kautta, mutta miten lienee monen muun asian laita? Oma tausta lihashuoltopuolelta auttaa toki paljon, mutta toki monella muullakin järjestettävissä niin halutessaan. Jarkon kanssa teemme usein kovia tai kevyempiä harjoituksia ja yhdistämme siihen lihashuollon palauttavana (hieronta) ja ravintopuolen välittömästi harjoittelun jälkeen. Joku voisi sanoa, että aika "professionaalia", mutta niinhän urheilussa kai tulisikin olla kun haluaa tavoitella kovia tuloksia. Joka tapauksessa myös valmentajalle toki helpompi mitä pidemmälle urheilija säilyy terveenä kaikella tapaa.
Ravintoasiat myös hyvin tärkeitä hoitaa siten, että niissä ei anneta tasoitusta muille, eikä ohjata omaa toimintaa siihen, että siitä lipsutaan, vaikka se on toki helppoa. Entä lepo, kuinka moni urheilija nykyään lopulta menee nukkumaan ajoissa jne. Harjoittelu koostuu monista tekijöistä, mitä kovemmalle tasolle pyritään sitä useampi pienistä osa-alueista olisi mietittävä kunnolla. Miten motivoitunut juoksija todella on? Valmentaja näkee sen lopulta suht helposti. Olitpa kuntoilija tai kilpajuoksija voi varsinkin näin syksyn tullen ja uutta harjoituskautta aloitellessa miettiä miten voisi itse juoksijana parantaa eri osa-alueita harjoittelussa tai vielä mielummin miettiä kokonaispakettia yhdessä valmentajan kanssa, jos sellainen on ja jos ei ole miettiä pitäisikö olla. Vaikka valmentaja olisikin, koen itse, että jokaisen urheilijan täytyisi olla silti tietoinen miksi mitäkin harjoitusta tehdään. Jokainen urheilija on yksilö olipa kyseessä kuntoilija tai kilpaurheilija, omalla tasollaan voi urheilla eri tavoin, mutta mikäli olet kiinnostunut itsesi kehittämisestä juoksijana, mieti tänään - älä huomenna miten sitä voit edistää. Hyviä syksyn juoksukelejä kaikille!
19.7
Yleisurheilussa kuntoilupuolella kestävyysjuoksijoita tulee vuosi vuodelta yhä enemmän, mutta nuorissa ikäluokissa 11-ikävuoden jälkeen juoksijat pakkaavat käymään yhä harvemmaksi. Juoksijoilla tarkoitan sanan varsinaisessa merkityksessä niitä jotka ovat tulleet "urheilukenttämaailmasta" yleisurheilupuolelta. Veikkaan, että jatkossa kyvyt kestävyysjuoksuunkin tulevat yhä enemmän mm. suunnistus- ja hiihtopuolelta joissa nuorten kestävyysharjoitteluun panostetaan riittävästi jo nuorissa ikäluokissa. Yleisurheilussa monissa seuroissa vannotaan nykyään ns. ELMO (enemmän liikuntaa monipuolista osaamista) ajattelun nimiin. Asia on hyvä, mutta saa yleensä piirteet jossa muuten harjoitellaan monipuolisesti, mutta aerobisen harjoittelun osuus jää minimaaliseksi.
Seuroissa on toki vaikea toteuttaa toimintaa ilman riittävää määrää ohjaajia, varsinkin jos moni 10v "matti tai maija" ilmoittaa jo ensimmäisen 100m juoksuaskeleita otettuaan, että "en jaksa enää", eli lähtötaso monilla näissä urheilukoulun aakkosia otettaessa olisi lähdettävä aerobiseen liikkumiseen hyvin alhaalta. Tässä kohden urheiluseura voi toki olla vaan apuna liikunnan kehittymiseen ja paljon pitäisi lähteä liikuntaan jo kotoa ja miten sitä siellä toteutetaan. Vanhempien ja lasten yhteiset liikuntahetket, olivatpa ne mitä tahansa voivat sisältää paljonkin aerobista liikuntaa, jos sen oikein oivaltaa. Lapset eivät edelleenkään vierasta myös kestopuolista liikuntaa jos he saavat siihen hiukan taustaa, mutta pelkissä urheilukouluissa sitä ei pysty tekemään.
Mainitsemissani esimerkkikestävyyslajeissa lasten liikunta tapahtuu pääosin aerobisesti ja vieläpä miellyttävässä ympäristössä. Niissä lajeissa toki lajin sisällä ei ole sellaista asetelmaa heitto, hyppy, nopeus, kestopuoli, joten voi keskittyä enemmän myös kestävyysvoittoiseen liikuntaan. Yleisurheilun sisällä monilajisuus on paitsi rikkaus, myös haitta. Usein isoissa urheilukouluryhmissä ja pienillä vapaaehtoistoimijoilla on huomattavasti helpompi päätyä ohjaamaan jonkun muun lajin tekniikkaa, kun yrittää motivoida ryhmää liikkumaan jotain tiettyä kestomatkaa. Aerobista puolta voisi toteutta jo tekemällä hyvät verryttelyt ennen ja jälkeen harjoituksen lisäksi ne palvelisivat myös lihashuollollisena toimena. Usein monilla "kiire" ohjaamaan muita lajeja edes hiukan vähentää entisestään kestopuolen harjoittelua. Mikäli yleisurheilussa halutaan jatkossa myös kestävyyspuolen lahjakkuuksia, pitäisi myös yu-harjoitusten sisällä saada enemmän aerobista liikuntaa. Tiedän itsekin vuosia urheilukouluja vetäneenä, että helpommin sanottu kun tehty. Yksi mahdollisuus on lisätä innokkaimmalle ryhmälle hiukan harjoituksen kestoa alku tai loppupäästä jolla saadaan jo kestopuoltakin hiukan mukaan.
Välillä herättää ihmetystä miten monesti ihmiset heräävät kestävyysliikuntaan vasta 30-40 ikävuosien välillä jopa myöhemmin. Kuntojuoksun suosio perustuu helppouteen ja vaivattomuuteen harjoitusajoissa, paikoissa. Toivottavasti tämä helppous siirtyy vanhemmilta nyt myös lapsille monipuolisena kestävyysliikuntana pyörällä, metsäretkillä, trampoliinilla, peleissä, uimalla ym. Monelle lapselle liikunnan kipinä saattaa löytyä yllättävistäkin paikoista.
Kuntojuoksijoiden määrä tuntuu lisääntyvän vuosi vuodelta, valitettavasti myös sillä puolella ohjaajien ja valmentajien määrä ja varsinkin tietomäärä ei tunnu lisääntyvän samaa tahtia ja siksipä tarvetta olisi paljon suuremmalle määrälle myös sinne valmennuspuolelle. Valmennusta ei opita vuodessa eikä parissa, kantapään kautta oppijoita on jo paljon, jatkossa lienee yhä enemmän.
1.4
Harvassa on ollut blogikirjoitukset viime aikoina, mutta välillä tuntuu, että tässä maassa jo niin monesta kirjoitetaan ja niin paljon, ettei enää itsellä paljon asiaa riitä. No siihen liittyen kuitenkin kirjoitan alkuun mistä viime päivinä puhuttu. Eli paitsi juoksusta on itsellä paljonkin kilpailutaustaa juniorivuosilta hiihtopuolelta ja nytkin sinne suuntaan on tullut ajoittain vilkuiltua valmennuksen kautta. Tämä viimeaikainen kirjoittelu joissakin lehdissä jossa koko urheilun kenttää ja myös ja varsinkin huippu-urheilua ollaan sotkemassa doping-asioihin alkaa vaan tuntua todella pahalta. Suomessakin on parhaillaan ja ollut satoja ja tuhansia urheilijoita, jotka eivät ole törmänneetkään kyseisiin "mömmöihin" uransa aikana. Minä ehdin juosta kymmenen vuotta suhteellisen lähellä suomen kärkeä enkä sinä aikana edes tullut keneltäkään kuulemaan aineista, samaa olen varma ja tiedän tapahtuvan edelleen. Liioittelu on Suomessa vaan jotenkin niin mukavaa ja kaikkea tavanomaista halveksutaan. Haetaan sensaatiota joka paikasta ja jos sitä ei ole yritetään keksiä. Jotkut sanovat tätä uskoani puhtaaseen urheiluun sinisilmäisyydeksi, mutta minulla jonkunverran myös kilpailupohjaa ja näkymää kilpailuasioihin. Siksi alkaa tuntua pahalta ja kaikista pahimmalta siksi, että kaiken maailman lehdissä lähes valtalehtiä myöden kirjoitellaan nyt jopa jo onko nuoria järkevää kohta enää tuoda urheilupuolelle???
Äkkiseltään tulee tällaisesta mieleen, että missä mahtaa maata suomen kansa vuosikymmenten kuluttua jos tästä vielä vähennetään liikuntaa ja varsinkin siellä ruohonjuuritasolla urheiluseuroissa missä sitä työtä vielä tehdään pyyteettä ja tietäen, että myös puhdasta urheilua on ihan huipulla asti, tie on vaan pitkä ja kaikkia tarvittaisin puhaltamaan yhteen hiileen sinne pääsemiseksi. Nuorisourheilu kuitenkin tietysti se kaiken perusta ja toivon todella, että kukaan vanhempi ei sentään ole niin läpeensä kyllästetty näillä dopingasioilla, ettei uskoisi puhdasta urheilua olevan ja varsinkin, että ei lähtisi sillä perusteella miettimään tuoko lasta harrastukseen vai ei tai sitten ollaan jo enemmän kun pahasti menty kartalta ulos...
No tämä tästä aiheesta...toinen asia koskettaa valmennusta yleensä. Olen vuoden alusta alkaen aloittanut taas lisäopiskelun ihmeellisen maailman, aloittamalla valmentajan ammattitutkinnon opinnot. Monen eri lajin opintoympäristössä tulee joka tapaamisella uutta opittua itsekin, vaikka toki omasta lajista haetaan ne viimeiset silaukset, mutta ei ole mitään syytä miksei voisi hakea toisista lajeista ja kaikesta muusta urheilun kentästä jotain oppia. Siinä ollaan suomessa edelleen aivan lapsenkengissä ja yhteistyötä voitaisiin tehdä paljon enemmänkin lajien välillä, lajikateus vai mikä mahtaa aina olla esteenä. Monissa hyvinkin erilaisissa lajeissa voi törmätä samankaltaisuuksiin tai jopa hyviin yhteisiin harjoitustapoihin/-liikkeisiin mitä voi hyödyntää toisen lajin puolella.
Näillä kohti kevättä, tiet sulaa taas ja juoksualustat alkaa kutsua pitkän, kylmän ja lumisen talven jälkeen, pitäkää jalat kunnossa ja maltti harjoituksissa.
24.10
Pitkä 4kk jakso siitä kun viimeksi "bloggailin", hellekesä meni ja syksykin jo pitkällä. Omat juoksut olleet motivaation hakemista ja lenkit yhden käden sormissa kuukausien aikana...välillä sitä tosiaan tuntuu nykyisin, että juoksu väistyy muun elämän tieltä, mutta yhtä varmasti kun eri vuodenajat tulee se taas joskus takaisinkin. Eri asia miten tavoitteellisena ja miten tiiviinä aina.
Valmennuspuolta olen joutunut ajan puutteen takia rajoittamaan viime aikoina ja keskittymään enemmän hierontapuoleen työmaana. Valmennuksessa onneksi vielä motivoituneita kuntoilupuolella ja joku vielä enemmän kilpapuolellakin. Välillä tulee mielenkiintoista yhteydenottoa, ja mietin riittäisikö aika vielä lähteä nostamaan pidemmällä tähtäimellä jotain jo aikuisten sarjaan ehtinyttä yhä korkeammalle, mutta toisaalta se vaatii paitsi itseltä myös omilta taustajoukoiltakin paljon joustavuutta, kun tarkoittaa myös seurantaa, leiri-ja kilpailumatkoja ym. Kuntoilupuolen valmennuksen aikatauluttamisessa myös ajankäytöllistä problematiikkaa, joten sielläkin toistaiseksi määrä mitä pystyn valmentamaan aika lailla maksimissaan.
Viikonloppuna tuli oltua mukana hyvinkin nuorten junioreiden leirillä jossa pääasiana ei vielä ollut varsinainen harjoittelu, enemmän liikunnallinen ohjelma, mutta aina piristää nähdä näitä hymyileviä kasvoja jotka liikkuvat liikunnan riemusta ilman vielä suuria tavoitteita. Liikunnaksi riittää leikki, peli tai tehtävät ja tuloksena punaiset posket - hienoa! Olen jo aiemmin sanonut ja kirjoitellut monessa yhteydessä, että Suomessa riittää myös edelleen näitä valtavasti liikkuvia nuoria joiden intoa olisi saatava vaan kantamaan pahimman murrosiän ohitse, osalla se saattaisi johtaa jopa menestykselliseen kilpaurheiluun, osalla toivottavasti kuntourheiluun. Minkä takia se murrosikä on aina vaan yhtä kriittinen urheilun suhteen. Nykyään tavaksi on tullut, että niin miehissä, kuin naisissa monet voivat palata juoksun kilpakentille (varsinkin maraton) parinkin vuosikymmenen tauon jälkeen ja vieläpä hyvin tuloksin. Osa näistä suorastaan ihmettelee, että miksi aikanaan edes juoksua jättivät. No pääasia, että paluita hienon lajin pariin tulee.
Viimeaikoina omat ajatukset valmennuksesta ovat kääntyneet yhä enemmän nuorten juoksuharrastuksen tukemiseen ja opettamiseen. Jotenkin tuntuu, että siellä innostunein maaperä ja tekeminen palkitsee välittömästi niin nuoren, kun valmentajansakin (toki näin tapahtuu joskus myös aikuisilla). Koin tänään eräänlaisen elämyksen nuorten leirillä kun joukko vähän toisellakymmenellä olevia nuoria halusi omatoimisesti lähteä aamulenkille ennen kello 8:aa. Tiesin, että kyseiset nuoret innokkaita, mutta jotenkin tämä tuntui silti hienolta, että tällaisiakin vielä on. Täyskuutamolla siinä sitten mentiin noin puolisen tuntia pikku pakkassäässä hiljalleen päivän valjetessa ja pääosin juosten. Allekirjoittanutkin koki taas juoksun hienot fiilikset tauoista huolimatta - toivottavasti nämä nuoret saivat ja saavat lisää samanlaista elämystä ja kokevat sen yhtä vahvana kun vähän vanhemmatkin, hyviä juoksukelejä syksyn kuulaudessa kaikille!
24.6
Aurinko mollottaa vihdoin lämpimästi ulkona ja kesäkelit ja juhannus ovella, hienoa! Yleensä "ratajuoksupuolella" tässä vaiheessa kuumin kisakausi alkamassa. Kilpailuja riittää nyt joka suunnassa (ainakin muita paitsi 10000m ratakisoja) ja on talven harjoittelun ja tulosten teon aika jos kaikki ok ja terveystilanne sen sallii. Mutta pitää huomioida, että kisoja riittää myös myöhäiseen syksyyn ja aikaa on vielä näyttää kyntensä tulospuolellakin.
Perinteisesti osa tekee harjoituksissa kovimpia aikojaan tässä vaiheessa ja paitsi urheilijoilla myös valmentajilla kova kiire takomaan erilaisia vetoharjoituksia. Kisoissa ajat monella saattavat jäädä eritasolle mitä harjoitusten perusteella ajattelisi, niin on käynyt monelle myös itselleni joskus. Pitäisi pystyä erottamaan miksi harjoitellaan ja mitä varten, eikä harjoitella vaan harjoitusten vuoksi vaan kilpailuiden. Syystä tai toisesta johtuen osa hermostuu myös jo ennen heinäkuuta ja alkaa keskittymään ensi talven leireihin ja luovuttaa liian helposti. Laulun sanoin "vielä on kesää jäljellä...". Paitsi urheilijoiden myös valmentajien tulisi muistaa, että jokainen siirretty kisakausi voi siirtää tavoitteita yhä kauemmaksi. Se on eräällä tavalla itsensä pettämistä. Eri asia jos vammoja tms.
Jos on itse juossut on se myös myöhemmin toimimisena valmentajana valtava etu, pystyy asettumaan nuoren tai vanhemman urheilijan asemaan ja tietämään miten mikäkin harjoitus vaikuttaa. Itsellä tällä hetkellä edelleen myös valmentajana se etu, että pystyn myös juoksemaan käytännössä kaikkien valmennettavien kovempia harjoituksia mukana, "aistimaan" tuntemuksia ja opastamaan myös kovemmissa vauhdeissa ja näkemään "irvistyksestä" miltä tuntuu. Kokeneemmilla urheilijoilla tämä ei ole välttämättä niin suuri asia, mutta varsinkin nuoremmilla todella tärkeätä opeteltaessa myös erilaisia tasaisia vauhteja. Tosin myös monella kokeneemmalla urheilijalla vaatii todella malttia tehdä harjoitukset vaadittavilla tehoilla, mutta toisaalta pysyä "rajan" oikealla puolella. Harjoituksissa helppo tehdä ennätykset, mutta koko ajan pitäisi mielessä olla, että mihin ne tähtäävät. Sitä vaikeampaa tämä on yleensä mitä paremmassa kunnossa ollaan, aina voisi hiukan vääntää ruuvia, mutta taitoa on jättää sopivasti virtaa niihin tärkeimpiin - kilpailuihin.
Suurimmalle osalle suomen kansallista yu-huippua pääkisat tulevat noin kuuden viikon kuluttua Kalevan kisoissa (poislukien em-kisoihin lähtijät), lisäksi tosin monelle tärkeä kisa maaottelu joka noin kymmenen viikon kuluttua. Nyt sitten jokainen miettimään miten tämä jakso jaetaan. Hyviä kisoja lisäksi tämän jakson sisällä, mutta myös jälkeen. Tärkeintä, että voisi sanoa kesän parhaan kunnon tulleen oikeassa paikassa tärkeimmissä kisoissa, ei harjoituksissa 
.
18.6
Pitkä aika taas kulunut blogin päivityksestä ja omatkin juoksut vähän niin ja näin. Maratonin jälkeen innostuin tempomaan jo kovempiakin viikkoja useita, mutta nyt taas ollut hiljaisempaa sillä rintamalla viimeiset pari viikkoa, osaksi flunssan takia.
Valmennuspuolelta monenlaista ideaa ja ajatusta tässä kehittynyt hiljalleen, mutta päätökset vielä auki. Mahdollisesti kuitenkin syksymmällä myös kuntoilupuolen valmennuksessa tulee uutta ryhmää ja ideaa millä jatketaan.
Nuorempien valmennusta kun tulee seurattua varsinkin yu-puolella niin monesti miettii toisista lajeista kuulleena millaista puuhastelua kuitenkin tämä yu-puoli on. On tosiasia tietenkin, että lasten täytyy saada elää leikki-ikä omaa tahtia, mutta välillä tuntuu, että yu-valmennuksessa leikki-ikä jatkuu pitkälle nuorten sarjoihin mitä tulee harjoitteluun. On poikkeuksiakin, mutta lajin parissa on edelleen sitkeänä uskomus, että liian aikaisin ei saa liikaa rasittaa....Selvää on, että liian yksipuolista tai pelkkää lajiharjoittelua pitää koittaa muutella sopivasti motivoivaksi ja pitää muita lajejakin mukana, mutta jos ajatellaan pidemmällä tähtäimellä kestävyysjuoksun tuloksia, niin nykyisessä elämänmenossa liikkuminen jää ala-asteen myöhemmillä luokilla ja ylä-asteiässä niin vähäiseksi, että pidemmälle tuloksia haluaville on monesti jo vaikea lähteä yrittämään aikoja myöhemmin vaikka harjoittelu kiristyisi kuinka paljon 20-ikävuoden jälkeen.
Tutkin vanhoja harjoituspäiväkirjoja ja vaikka itsellä kuului mukaan paljon muutakin liikkumista löytyi 16-ikävuodessa yhden vuoden aikana mm. seuraavia lukuja...juoksua 3207km, hiihtoa 1390km ja harjoituskilometrejä pyörälläkin reilut 700...Mitä olen jutellut monen samanikäisen tai vanhempien/valmentajien kanssa monella määrät ovat nykyisin hyvinkin erilaiset - eikä suurempaan suuntaan. On aiemmin ollut toki paljon myös niitä jotka eivät ole paljon harjoitelleet, mutta heillä muiden lajien kautta liikkuminen varmasti suurempaa tai sitten vaan yleisliikunta...Koska olin näköjään tuolloin hyvin tarkka pitämään kirjaa (toisin kun nykyisin) niin pari vuotta myöhemmin 18-vuotiaana mentiin seuraavissa lukemissa, Juoksua 4259km, hiihtoa 719km ja varsinaisia harjoituskertoja 456kpl+kaikkea muuta oheisliikuntaa lisäksi. Taas 2v myöhemmin ja siis 20-vuotiaana mentiin lukemissa juoksua 6341km ja hiihtoa 261km ja harjoituskertoja 550, mutta edelleen myös muuta liikuntaa lisäksi. Näillä tutkailuilla mietin itseksekseni ja myös junnuvalmennettavieni osalta, että jossain vaiheessa pitää aina edetä jo myös määrän suhteen kohti oikeita tasoja, nykyään ne tasot vaan tahdotaan saavuttaa yhä myöhemmin ja sitä kautta myös tuloksissa vaikea edetä oikeaan suuntaan. Kaikki ei tosin näin yksinkertaista ja vammojen kautta yleensä tulee hidastumista määrätasolla, mutta silloinkin voi tehdä monesti muuta mikä parantaa tilannetta ja jotenkin tuntuu, että monella vammatkin ovat paljon yleisempiä siksi, että nuoruusiällä elimistö ei ehkä ole tottunut rasitukseen niin hyvin ja kun myöhemmin määriä lisätään, on seurauksena monesti vammakierre. Tämä osaksi mutu-tuntumaa, mutta monen kohdalla se myös monesti pitää paikkansa.
Myös lasten liikunnasta tulee monia huvittavia piirteitä. Olen ollut ja olen edelleen sitä mieltä, että lasten liikunta pitää tuonne ala-asteen loppupuolelle ollla monipuolista ja sitä pitää olla Paljon. Suurikin määrä kun tehdään rauhallisella teholla tai nopeina lyhyinä jaksoina kovilla tehoilla ei "vaurioita" ketään, ei nykyään eikä ennen. Itse olen kunnostautunut nuoruudessa paljon pyöräilleenä ja nyt kun jälkikasvu innokkaita pyöräilemään lähdimme 8- ja 10- vuotiaiden lasteni kanssa polkemaan yksi päivä reilun 50km lenkkiä periaatteella hitaasti hyvä tulee. Vauhti oli rauhallista ja pysähdyksiä useita ja yksi ruokataukokin matkalla, mutta lopputulema oli se, että lapseni eivät olleet lenkistä ollenkaan väsyneitä vaan jatkoivat illalla vielä jalkapallon peluuta, itse sen sijaan yritin käännellä päätäni siihen malliin, että selviänkö ilman niskakramppeja jotka monesti tulevat pyöräilystä kaupanpäälle - liekö huono ajoasento. Olimme jo aiemmin toki pyöräilleet pitkiä pätkiä ja viime kesänäkin jo hiukan pidemmän lasteni kanssa. Mutta kuitenkin hauskaa seurata ihmisten reaktioita, kun tulee joidenkin kanssa puhe, että tällaisiakin matkoja voi pyöräillä jo tuossa iässä, niin että siinä saa toisaalta jutella koko ajan kaikkea mukavaa lasten kanssa, seurata luontoa ja samalla saa Jokainen hyvää pohjakuntoa ja kivan mielen, mutta monelle tuntuu olevan mahdotonta ymmärtää, että miten tuollaisia matkoja lapset voi jaksaa....Myös monet kestävyysvalmentajat yleistävät liikaa, että kaikki lapset ovat tietokonesukupolvea jotka eivät enää jaksa mitään. Sanoisin paremminkin, että vaikein ikä tulee monelle siirryttäessä yläasteelle ja miten silloin rasitus vähenee ja tahto toimia toisten lailla muuttaa liikaakin suuntaa ei-aktiiviseen muotoon - ehkä jopa omasta halusta huolimatta.
Viikonloppuna on taas vuorossa myös yksi omista "idolikisoistani" eli Jukolan viesti, niin monesti on ajatuksena ollut kisailla sielläkin, mutta lähes aina erinäisistä syistä kisa jäänyt ja vain kerran olen mukaan ehtinyt. Tälläkin kerralla kisa jää välistä, mutta kuten niin lukuisat kerrat joko radion tai tv:n välityksellä kisaa pääsee onneksi seuraamaan suorana...niin tälläkin kertaa. Jos sitä elämystä ei ole kokenut, niin kannattaa kokea, suunnistuksesta on tullut yhä enemmän yleisölaji ja vaikka vankka juoksu ja yu-ihminen olenkin myös kaikki muut kestävyyslajit kiinnostavat erityisen paljon. Yksi kesän kohokohdista katsomopuolella (jalkapallon mm-kisojen) lisäksi siis luvassa pian, mutta omaa liikuntaa se ei estä - eihän.
19.5
Taas muutama viikko mennyt blogin viimeisestä päivityksestä...tosin ajatuskin oli alunperin tuoda vaan ajoittain ajatuksia juoksuharjoittelun tiimoilta ja muusta elämästä siihen liittyen. Mietin joku aika sitten, että päivittäisen blogin pitäjäksi minusta tuskin muilta kiireiltä enää olisikaan (tästä vähän alempana lisää...)
Tuli seurattua sitten kotimaan maastokausi alusta-loppuun. Tällä tarkoitan sitä, että kävin seuraamassa piirin sisulisämaastot ja aikuisten pm-maastot sekä vajaa viikko sitten Flying Finns junnumaastot ja sitten sunnuntaina "isompien" sm-maastot Lahdessa. Kun näkee maastokauden ihan pikkunappuloista aikuisiin saa aika hyvää kuvaa koko tämänhetkisesti kestävyysjuoksumme tilanteesta. Vaikka itsellä jo vanhimmat lapset olivatkin tällä kertaa junnumaastoissa mukana, niin ihmetystäni herätti kuinka vähän lopulta siellä näkyi "isompien" valmentajia seuraamassa mitä kestävyysjuoksussa tulossa, tosin toki monet elävät juoksussa paljon omien valmennettavien tai omien lasten kautta, mutta näkökanta jossa näkee suuremman perspektiivin kerralla voi välillä avartaa...Erittäin hienoa oli sen sijaan nähdä päävalmentajaa ja lajivalmentajaa reitin varrella molempina päivinä, minun mielestä se antaa kaikella tapaa hyvän kuvan laji-innokkuudesta ja aktiivisuudesta - myös muille valmentajille.
Palatakseni junnumaastoihin hienoa oli myös nähdä, että en ole ainoa jonka jälkikasvukin on löytänyt lajin pariin, ainakin itsellä (ja uskon että muillakin) tämä kertoo siitä, että on saanut positiivisia kokemuksia aikanaan lajista ja uskaltaa tuoda lapsensakin lajin pariin, vaikka tärkeintä toki, että lapsen oma into löytyy lajiin ja kaikki tapahtuu lapsen halun mukaan. Itse joudun ainakin välillä jopa rajoittamaan kilpailuinnokkuutta jälkikasvulle. Olen ottanut tässä lasten "urheilu-kasvatuksessa" linjan mikä lienee ex-urheilijoille tyypillistä, että pikkuisen jarrutellen, mutta toisaalta tukien jos intoa on. Omat lapset harrastavat tosin yu:n lisäksi paljon muutakin (tämä näin tarkennuksena :).
Mutta sitten sunnuntain "isompien" maastoon. Mitä jäi käteen, olin siellä lähinnä seuraamassa naisten sarjaa jossa kaksi valmennettavaani juoksi tällä kertaa. Aikaa jäi siksi seurata kohtuu hyvin myös muita sarjoja. Hyviä asioita perinteisesti joidenkin ylivoimaiset voitot, kertoo kärjen kovasta tasosta, vai kertooko?? Toisissa sarjoissa pelkkä ylivoimakaan ei enää kerro välttämättä koko totuutta, jopa välillä miettii, onko se ylivoimaisten yksilöiden kannalta hyvä? Toivottavasti olen väärässä ja nämä kovinta vauhtia pitävät saavat erosta muihin lisäpontta eivätkä tuudittaudu sen suojiin, että vauhti on jo ylivertaista muualle nähden. Tämän takia itse korostaisin myös pohjoismaiden ja euroopan maastokautta ja yhteistyötä yli maarajojen ja uskallusta hakea myös maastosta kuten radalta kisakokemusta ulkomailta myös kevään leireillä, eritoten nuorten ikäluokkien jotka nykyään leireilevätkin suhteellisen paljon.
No kaikkiaan jäi ihan positiivinen kuva, vaikka aina toivoisi maastoista hiukan enemmän maastoa, nimittäin nytkin juostiin pääosa reitistä kovapohjaista hiekkatietä muistuttavaa alustaa enemmänkin ja mäkiä sai reitiltä hakea. Ehkä tämä reittitapa on vaan tullut jäädäkseen. Kisoissa tuli myös oltua "vaunuvahtina", eli kun yksi valmennettava siinä tilanteessa, että oma lapsi vaunuiässä ja itse kisailee (ja myös mies), niin totesin että minulla siinä tilanteessa sopivasti aikaa "vaunuvahdiksi". Ja mukavaa oli sekin (mitä nyt joka toinen tuttu kysäisi - "joko teillä on viides..." 
. Tuli itse asiassa nostalgiset ajatukset, kun tasan 10v sitten työnteli omaa (muuten nyt lauantaina kisaillutta) esikoista vaunuissa Kemin sm-maastoissa. Kisat ei mennyt ihan suunnitellusti silloin omalta kohdalta, mutta elämässä oli jo tärkeimpiäkin asioita kun juoksu. Moninaiset voivat välillä olla valmentajan kuviot, mutta tämä oli rooli joka tuntui tälle kertaa sopivalta ja ehkä pystyin olemaan myös avuksi sopivasti.
SM-maastoja tuli juostua aikanaan JOKA vuosi 1985-2002 (muistaakseni) , silloin vielä ajattelin, että "putki" on niin pitkä, että lieneekö monella, mutta nyttemmin on tiedossa, että eräällä on vielä paljon pidempi putki sm-maastoja ilman poissaoloja, hattu nousee täällä päästä ja mitalin arvoinen teko jos kymmeniä vuosia ilman taukoja on nähnyt nämä karkelot kisaradan puolelta. Sen jälkeen on tullut itse nähtyä radan reunalta jo melkoisen monet sm-maastot, katsotaan josko vielä kerran radalle (muualla kun veteraanisarjoissa).
Mutta sitten tuolla aiemmin kirjoittamaani asiaan. Nyt kun on tullut treenailtua taas enemmän, perheessä neljä alle 11v lasta ja vaimo, teen periaateessa kahtakin erilaista työtä ja valmennuksessa 16 eritasoista juoksijaa, sekä lisäksi muunlaiset urheiluun liittyvät ohjailut, kisajärjestelyt ja lasten kuskaukset harrastuksiin ym. saan välillä kyselyä, että miten jaksan ja miten kaikki aikatauluttaminen voi onnistua. Itseä kysymys lähinnä naurattaa, kun kaikki sujuu jo sen verran rutiinilla. Toisille tuntuu välillä olevan ongelma pyörittää puoliakaan tästä mutta kaikkeen kai tottuu...Ohjelmat pyrin antamaan päiväkohtaisesti aina kaikille, lapsien kanssakin viettämään aikaa paljon (koska sen koen kaikista tärkeimmäksi nyt) ja seuraamaan vielä mahdollisimman paljon eri valmennettavien harjoituksia tai juoksemaan mukana (joka tosin välillä se josta joutuu tinkimään). Välillä itseä mietityttää, että miten sitä aikanaan luuli, että elämässä kiire kun oli esimerkiksi kaksi lasta...no kaikkeen näköjään tottuu, nyt kuuden hengen perheen pyörittäminen sujuu jo "rutiinilla" kaiken muun menon ohessa - tai no niin rutiinilla kun voi, sillä päivät ovat tosi erilaisia keskenään. Milloin sitten itse juoksen tai kirjoitan ohjelmia?!, ne ajoittuvat pääosin aikoihin jolloin muut jo nukkuu tai eivät ole heränneet tai muuten ns. rauhallinen väli, valmennettavat lienevät tosin jo tottuneet, että ohjelmat tulevat välillä vähän ihmeellisiin aikoihin sähköpostiin...
Valmennuksen jatkosta olen tosin viimeaikoina taittanut peistä. Valmennuksessa kun on nyt niin kilpa- kuin kuntourheilijoita. Jos ammatikseen asioita tekisi, niin kannattavampaa olisi varmasti keskittyä kuntoilijoiden valmennukseen, sillä heiltä saan valmennuskyselyjä viikottain ja siellä suunnalla yleensä ymmärretään paljon paremmin myös, että tämä voi(si) olla myös ammatti joillekin ja työstä tulee maksaa. Urheiluseuratoiminnassa (ainakin yleisurheilu) on välillä ajatukset ihan toisenlaiset. Toisaalta veri vetää myös kilpaurheilun saralle. Vaikeita valintoja. Välillä sitä toivonut, että joskus vielä valmennettavista löytyisi kilpapuolella sellainen ässä tai täyskäsi, jolla motivaatio tekemiseen olisi huippuluokkaa ja joka jaksaisi katsoa kortit loppuun ja tehdä asiat tunnollisesti ja pitkäjänteisesti sovitun mukaisesti, nyt joitakin sellaisia tulossa junnupuolella, mutta heillä pitkä työ vielä edessä, aika näyttää mikä lopputulos. Mainittakoon, että kerran vähintään hyvin lähellä oleva tällainen oli, oma aikataulu vaan silloin niin tiukka, että oli jouduttava löystämään valmennuksesta, valmennettava jatkoi samoilla linjoilla ja saavutti Suomen huipputason. Kaiken osuessa kohdilleen vieläkin korkeammalle olisi voinut olla eväät, mutta tällaisessa harrastuslajissa monesti joutuu tekemään valintoja muun elämän ehdoilla - eivätkä ne ole mitenkään huonompia valintoja, päinvastoin. Omat jatkot valmennuksessa joudun miettimään kun syksy koittaa. Myös muissa urheiluun liittyvissä asioissa saattavat puhaltaa uudet tuulet.
1.5
Lähes viikko vierähtänyt Hampurista ja palautuminen tapahtunut oikeinkin hyvin. Mutta miten tähän tultiin...mennäänpä reilut viikko taaksepäin. Meitä lähti lopulta neljän hengen joukkue kohti Hampuria 24.4, kun tuhkapilvet haihtuivat. Kisapaikka ja päivä valkenivat aurinkoisena, mutta suht viileänä ja olosuhteet tuntuivat loistavilta (lopulta tosin päivä lämpeni ehkä jo liiaksikin). Omalta osaltani tavoitetta ei ollut kun lähteä noin 3h vauhtia ja nautiskella kisasta. Jo ensimmäiset kilometrit kulkivat kuitenkin sen verran mukavasti, että päätin hiukan kiristää tahtia suunnitellusta, pelkäsin toisaalta mitä tulossa, kun viimeisen 7kk aikana oli vaan puolenkymmentä yli 20km lenkkiä takana...eli tässä ne kuuluisat pohjat.
No mielessä liikkuivat Reeberbahnia juostessa Irwinin erään laulun muutamat sanat, "antaa mennä vaan..." no puolimatka koitti n.1.22.45 ajassa, eikä mitään ongelmaa vieläkään..hmm...mitähän lopussa tulee mietin...koitti 30km ja meno edelleen maistui, sitten alkoi selkiä tulla yhä kiihtyvällä tahdilla vastaan ja sekös siivitti menoa. Lopulta satuin huomaamaan asuinpaikkamme mukaan erään "Kuljun hurjan" n.300m edessäni, vetäisin sitten seuraavan kilometrin noin 3.40 (keskivauhti siihen saakka juuri alle 4min-vauhtia) ja sitten kone alkoi yskiä...No lopulta maaliin saavuttiin kuitenkin suht mukavissa voimin ja aika 2.47.51, VAU mietin itsekseni...en olisi ikinä uskonut juoksevani viimeisen 2-3kk ns. harjoittelulla (keskimäärin ehkä n.60-70km/vko) enää noin kovaa - en lähellekään. Loppumatkalla lisäksi menoa siivitti huikea kannustus yleisöltä ja läpsin arviolta n.puolensataa "yläfemmaa" innokkaitten kannustajien kanssa. Jotkut kisakumppanit taisivat tätä vähän ihmetellä, mutta kun ei ota kaikkea enää niin tosissaan, niin tähänkin oli aikaa....
Kaikkineen koko seurueemme onnistui kisassa varsin hyvin - kaikki alle 3h ja yhdellä jopa reilu ennätysparannus. Tämä oli ensimmäinen kerta kun koitin samalla miten tällainen matkajärjestely kaikkineen onnistuu isommalle joukolle, mukavasti se sujui ja ensi vuodelle jopa paljon mittavampia suunnitelmia. Tänä vuonna kaikesta teki helpon myös se, että "kisahotellimme" oli n.200m päässä lähdöstä ja lähes yhtä lähellä maalia - loistava sijainti siis.
No nyt on sitten myös miesten b-luokan tulos taskussa....täytyy kai kohta miettiä johonkin seuraankin liittymistä .Onnistuneen kisan jälkeen nyt sitten löytyi vuosien tauon jälkeen vähän piilossa ollutta intoa hommaan enemmän, joitakin kokeilulenkkejä jo takana kisan jälkeen, jalat kunnossa ja uudet tavoitteet omalta osaltani alkavat hiljalleen selkiytyä - mitkä ne ovat tarkentuvat sitten myöhemmin - myös tänne blogiin...
23.4
Aikaa on taas vierähtänyt blogin päivityksestä ja paljon tapahtunut, huomenna pitäisi lähteä kohti Hampurin maratonia monien vaiheiden jälkeen. Suurimpana kaikesta ja moniin vaikuttaneista on tietysti tuhkaepisodi, jonka seurauksena moni joutui perumaan lentojaan tai ei päässyt palaamaan - missä sitten olivatkin, mukana myös paljon urheilijoita eri puolilta tulossa tai menossa. Luonto näytti taas voimansa.
No meillä kävi tuuri ja huomenna (toivottavasti) matkaan. Omat maratontavoitteet eivät olleet alunperinkään kovin hurjia, vaan noin 3h liepeille oli ajatus päästä...toisaalta moni kai unelmoisi niinkin kovista ajoista, mutta tietysti jos ennätykset lähes 40min päässä tuosta, niin ajatukset kisasta ja sen läpiviemisestä ehkä lähinnä "kunnialla maaliin" tyyliset.
Maratonvalmistelua haittasi tällä kertaa voimakkaasti kipeytynyt nilkan seutu, joka tuli yllätys yllätys hyppelyharjoituksessa joita ei kai tällaiseen korkeampaan veteraani-ikään ehtineen kannattaisi edes yritellä. Tämä harmitti sikälikin, että niin kovasti jo toivomani osallistuminen kevään karhu-viestiin jäi taas odottamaan tulevia vuosia - toivottavasti odotusaika ei ole turha.
Kuulemani mukaan Karhussa pidettiin sekä kovaa, että vähemmän kovaa vauhtia. Tuloksia tutkiessa silmääni pisti toisella osuudella ainakin miesten kilpailussa kärkikaverin vauhti, jollaista ei ole vähään aikaan ainakaan siinä kisassa sillä osuudella nähty. Sikäli tuo 2. osuus karhussa vähän ristiriitainen itselle, että olen juossut siinä yhden elämäni parhaista kilpailuista kun vuonna 1992 juoksin sen 6km osuuden 17.23. Tämä aika tuli paitsi kahdella omalla kellolla myös järjestäjien ja seuranajanottajienkin. No TIETENKIN juuri sinä vuonna kakkos-kolmososuuksilla tuli joku merkillinen ajanottosekamelska ja osalla joukkueista meni nämä kaksi osuutta niin, että kakkososuuden juoksijalla 1min liian hyvä ja seuraavalla liian huono. Meidän silloisella joukkueella (tu-38) ajat meni oikein, mutta vaikea sitä tietysti oli enää kisan jälkeen perustella varsinkin kun itsekin vaan kovasti ihmettelin kuka on tuo osuuvoittaja joka paineli vielä minuakin 11s kovempaa...no lopullinen tilanne selvisi vasta päivän päästä ja peli oli sillä selvä. Jälkeenpäin on vaan alkanut melkeinpä harmittamaan, että olisihan tuossa kisassa ollut kiva "omistaa" joku osuusennätyskin...ja harvoin olen pystynyt maantiellä naputtamaan n.2.54km-vauhtia 6km. No toisaalta olen ollut useamman kerran myös kisajärjestäjän roolissa ja siksi tiedän, että se on niitä "kompostihommia" välillä, eli joka suunnalta tulee vaan roskaa niskaan...joten pääasia, että kisa saisi jatkoa tulevinakin vuosina ja vahinkoja sattuu kaikille.
Ensimmäisen kerran muistaakseni starttasin Karhuun 17-vuotiaana 1987 ja juoksin 6. osuuden (6.3km) aika tarkkaan 19.40 aikaan, silloin se ei riittänyt osuudella ihan kärkipäähän, tänä vuonna oltaisiin oltu jo kärjessä (vaikka vuodet ei vertailukelpoisia tuulien takia), mutta hauskinta tässä vuodessa oli se, että en mahtunut edes seurani tu-38:n ykkösjoukkueeseen vaan olin näillä "täytepätkillä" kakkosessa vaikka juoksin saman kesänä mm. 3000m 8.47...oi niitä aikoja voi kai jo sanoa kun veteraanisarjoissa mennään. Tosin samassa joukkueessa oli minun kanssa lähelle 30min kympin miehiä, joten karsinta oli kovaa ja nosti samalla aina tasoa. Tämä on tietysti tällaista nostalgiaa, mutta toisaalta jotenkin tuntuisi, että jos joskus saataisiin samanlaisia kilpailuja vielä seurojen sisälle ja niihin sopivasti innokkaita junnuja karsimaan, niin se saattaisi kantaa näiden viestien avulla monien vaikeiden vuosien ohi lisää porukkaa kohti yleisiä sarjoja.
No sitten paluu nykypäivään. Tavoitteena siis Hampurissa "ehjä" kisa ja varsinkin ehjät jalat kisan jälkeen ja ottaa sitten joku tavoite, jonnekin - sitä mikä se on selvinnee myöhemmin keväällä - myös itselle. Nyt kun kevään kisakaruselli alkaa olla parhaimmillaan ulkomaan maratoneilla ja kotimaan maanteillä, niin toivottavasti kisaajat saavat joka suunnalla onnistuneita elämyksiä, sehän juoksussa tärkeintä ja niille jotka nyt jalkavaivaisia toivotaan pikaista paranemista ja paluuta tämän hienon lajin pariin.
31.3
Sain tänään taas yhden tasaluvun täyteen ja pääsen uuteen veteraanisarjaan kaudella kun 40-rajapyykki on saavutettu. Pitkästä aikaa myös juoksuun ollut aikaa vähän enemmän ja motivaatiotasokin kasvanut sitä myös kun treenejä tulee lisää. Viimeisen viikon ajalta olen kirjaillut sellaisia harjoituksia mitä viimeksi tein ehkä vuosituhannen alkuvuosina, alkaa vähitellen siis vanhakin jo vertyä.
Paljon puhutaan nykyään kestävyysjuoksussa juoksijoiden vähyydestä, mutta olisin vähintään yhtä huolissani valmentajien vähyydestä. Kyseessähän on melkoinen oravanpyörä, joka saattaa alkaa myös siitä, että mitä vähemmän valmentajia, sitä vähemmän juoksijoita. Ainakin hämeen piirissä omanikäiset tai vähän vanhemmatkin valmentajat jotka tekevät töitä kestävyysjuoksun eteen ovat enemmän kun harvassa. Paljon puhutaan taustalla, että pitäisi ja pitäisi tehdä, mutta jokainen valmentaja voisi laittaa käden sydämelle ja miettiä mitä olen viimeisen viiden vuoden aikana tehnyt, että suomesta tulisi jatkossakin kovia juoksijoita ja montaako 15-ikävuoden molemmin puolin olevaa juoksijaa olen auttanut juoksijan uran alkutaipaleella lähivuosina. Sieltä se kaikki kuitenkin kumpuaa onko suomessa juoksijoita tulevaisuudessa vai ei.
Kestävyysjuoksussakin on mukana paljon valmentajia, jotka ottavat valmennettavia jotka ovat jo hyvin lähellä kansallista kärkeä ja sitten "tituleeraavat" itseään hyviksi valmentajiksi. Itse arvostan paljon enemmän niitä joilla on selkeää näkemystä ja näyttöä eri ikäisten valmennuksesta ja nostosta ensin kohti kansallista kärkeä ja myöhemmin ehkä vielä pidemmälle. Itsellä on valmennuksessa tällä hetkellä eri-ikäisiä ja tasoisia juoksijoita 13-vuodesta yli 50-vuotiaisiin. ja aivan aloittelevista kestävyysjuoksijanuorista maaottelujuoksijaan. Monia asioita joutuu puntaroimaan eri tavoin, mutta mikä tärkeintä kaikilta voi jollain tapaa myös oppia ja siirtää näin hyvin tietoa ikäpolvelta toiselle. Suosittelisiin monelle valmentajalle siis tekoja puheiden sijaan ja ottamaan valmennukseen edes muutaman 13-15 vuotiaan juniorin ja katsomaan mitä heistä voi tulla. Innokkaita juoksijoita tuntuu riittävän, innokkaita valmentajia, jotka rokenisivat käärimän hihat ei sen sijaan enää pahemmin ole.
Tässä 40v täytyttyä rupesin miettimään myös omaa juoksijanuraa taaksepäin ja mitä kaikkea on tullut koettua ja saavutettua. Saatan tehdä myös jotain listaa jonka teemana voisi olla ehkä parhaimmat/erikoisimmat kilpailut mihin on tullut osallistuttua ja mistä hienoimmat muistot kerättyä.
25.3
Hampurin maratonin lisäksi olen viime aikoina treenannut vähän silläkin silmällä, että vielä kerran pääsisin kokeilemaan seurajoukkueessa kevään perinteisen juoksijoiden avaustapahtuman Karhu-viestin fiiliksiä. Kyseessähän vertaansa vailla olevan maantiekisa jolla jo pitkät perinteet ja joka juostaan keväisessä satakuntalaismaisemassa Raumalt-Porrii 10.4. Kyseisessä viestissä seitsemän 5.2-11km osuutta ja sarjoja seurajoukkueista, työpaikkaseurojen kautta erikoisjoukkueisiin. Lähes kaikki osuudet on viestissä tullut vuosien saatossa juostua ja joku kerta koko kisakin voitettua, mutta pääasiassa on jäänyt mieleen hieno tapahtuma.
Kun tällaisten "pikamatkojen" kunto alkoi viime viikkoina osoittaa mukavia merkkejä, niin oli ajatus saada paikallisesta seurastakin koottua vielä porukka kisaan, mutta nyt näyttää tavoite liian kaukaiselta, niinpä mietin osallistua sitten jossain muussa joukkueessa. Kunto vahvassa noususuunnassa, vaikka entiseen vauhtiin tuskin yltääkään, mutta katsotaan vieläkö tuonne kisaan johonkin porukkaan mahtuisi .
22.3
Olen päättänyt päivittää myös omaa juoksijanuraani ja osallistua pienen tauon jälkeen kaupunkimaratonille. Vuorossa tällä kertaa Hampurin maraton 25.4, jonne kerääntyi kiinnostuneiden ryhmää ja otin järjestelyjä hoitaakseni. Mukana on juoksijoita Tampereen lähiympäristöstä ja tavoitteita hyvinkin eritasoisia. Idea on kytenyt valmennettavien piirissä jo jonkun aikaa ja nyt oli toteutuksen aika. Vähitellen matkoja tarkoitus ottaa yhä enemmän mukaan ja laajentaa maratonvalmennuksen toimintaa tähän(kin) suuntaan. Ajatuksena on myös, että jatkossa suunnattaisiin katseita vähän eksoottisimpiin kisoihinkin vuorimaratoneille jne. joiden suosio on monelta vielä kokematta. Itse olen juossut lähinnä Sveitsissä ja Norjassa erilaisia vuorijuoksukisoja ja niiden erilaisuus ja erilaiset tavoitteet kiehtovat yhä useampia joille normaalien maratonien haasteet ovat jo "arkipäivää".
Itse en Hampurin maratonilla tavoittele entisiä ennätyksiä, mutta ajatuksissa on lähestyä vielä 3h rajapyykkiä, pääosin kuitenkin nauttia maratonin tunnelmasta, juosta osaksi valmennettavien mukana ja ehtiä ehkä ensimmäistä kertaa nauttimaan kunnolla myös huoltopisteistä muutenkin kun "urheilujuomat kisapaidalle" tavalla, eli tällä kertaa ehkä eri tavoin kun niin monesti aiemmin kun tavoitteena oli vaan pääsy mahdollisimman nopeasti lähtövaatteelta maalivaatteelle.
Kaupunkimaratonmatkojen suosio on kasvamaan päin myös suomessa, mutta pääosin matkat suuntautuvat länsinaapuriin, jossa maratonia juostaan normaalisti kuumimpaan kesäaikaan ja "ei niin nopealla" reitillä. Onneksi on muitakin vaihtoehtoja - ja parempia. Keväisin ja syksyisin maratonkartalla on valtava määrä erilaisia kilpailuja joissa voi hakea paitsi maratontunnelmaa myös ennätyksiä. Hampurin maraton on yksi näistä. Juoksijoita noin 20 000, reitti yksi nopeimpia, järjestelyt huipputasoa ja yleisöä ainakin euroopan maratoneista ehkä jopa eniten.
Tampereen maratonvalmennus hyökkää maratonin tunnelmaan ja raporttia luvassa myöhemmin...
19.3.2010
Jokaisella itseään kunnioittavalla sivustolla pitää olla nykyään bloginsa joten niin maratonvalmennuskin siirtyy uuteen aikakauteen ja alkaa kirjailemaan juoksuasioista erilaisia tarinoita. Blogiin ilmestyy päivityksiä silloin tällöin ja täältä löytyy välillä ehkä myös jotain uutta asiaa ja ajankohtaista tietoa valmennuksesta ja siihen kuuluvista asioista, mutta pääosin valmennuksesta vastaavan valmentajan omia ajatuksia erilaisista asioista.
Tampereen maratonvalmennus on toiminut jo vuosia ohjaten ja kouluttaen kymmeniä ja kymmeniä juoksijoita läpi maratonin kovan taipaleen. Maraton ei ole kuitenkaan ainoa matka mille juoksijoita on valmennettu, osalle on riittänyt tavoitteeksi vaan oman kunnon parantaminen, osalle 10km läpivienti, osalle puolimaraton. Nykyään yrityksen nimi voisi olla tosin paremmin kai Pirkanmaan maratonvalmennus kun valmennettavia tulee maakunnan eri kolkista. Kevään saapuessa ihmisten kiinnostus itsensä ja kuntonsa hoitamiseen lisääntyy ja kiinnostus sitä kautta myös juoksua kohtaa kasvaa vuosi vuodelta.
Juoksuvalmennukselle on nykyään niin paljon kysyntää, että välillä joutuu rajoittamaan halukkaiden mukaantuloa - harmi. Tälllä hetkellä valmennuksessa eri ikäluokkien ryhmissä on niin paljon juoksijoita, joten pieni rajaus on paikallaan. Määrä ei voita laatua tässäkään asiassa, ja kun valmennukseen kuuluu tasosta riippumatta paneutuminen juoksijoiden ohjelmiin enemmän kuin sinnepäin. Olen toiminut valmentajana jo pitkälle toistakymmentä vuotta, mutta pyrkinyt aina hoitamaan valmennettavien ohjelmat ajallaan ja viimeisteltynä, ohjelmat ovat päiväkohtaisia ja erikseen lisäksi selvitettyjä, joten valmennettavien on niitä helppo toteuttaa oli taso mikä tahansa. Laiminlyöntejä tässäkin asiassa usein näkee harmikseni valmentajien taholta. Lisäksi seuranta ja yhteisharjoitukset kuuluvat myös maratonvalmennukseen olellisena asiana - valmennettava on kuningas tässäkin asiassa, kuten sanonta kuuluu.
Maratonvalmennuksen kysyntä tullee vuosien saatossa lisääntymään entisestään. Ainakin täällä Lempäälän suunnalla ja etelä-pirkanmaalla on kyselty myös uuden juoksuseuran perään, kun halukkaita sellaiseenkin olisi, liikaa juoksuseurojakaan ei ole, kun miettii minkälainen määrä juoksijoita teillä tällä hetkellä rientelee. Katsotaan mitä tuleman pitää...